Aika kiittää ja kumartaa

Olen tänään lukenut vanhoja tekstejäni, jotka alkavat peräti vuodesta 2015. Blogiin on tallennettu pieni siivu lasteni lapsuutta ja iso siivu sitä työtä, epätoivoa ja onnistumisen fiiliksiä, mitä pääsykoeprojekti on pitänyt sisällään. Tämä pääsykoetarina sai onnellisen päätöksen reilun kahden vuoden jälkeen. Tähän kahteen vuoteen on mahtunut yhden lapsen syntymä ja kasvaminen reippaaksi pieneksi pojaksi, toisen lapsen kasvaminen reippaaksi pikku koululaiseksi, töitä, omaan itseensä tutustumista, pari muuttoa ja kiireistä elämää lapsiperheenä.

Aika kiittää ja kumartaa teitä satunnaisia vierailijoita ja niitä muutamia aktiivisempia kommentoijia. Minä suuntaan elokuussa Helsingin yliopistolle tuoreena hammaslääketieteen opiskelijana!

Elämä on mennyt miten on, vähän epäperinteisen kaavan mukaan, mutta nyt yhdeksän vuotta lukion jälkeen olen juuri siellä, missä olen aina halunnutkin olla. Uskalsin yrittää, epäonnistua ja tuntea ne kaikki fiilikset, mitä projektiin on liittynyt. Lopulta kaikki työ ja tuska palkittiin, vieläkin vähän itkettää!

Onnellisuus potenssissa tuhat!

Jaksakaa uskoa itseenne ja yrittää, tämä fiilis on ehdottomasti sen arvoinen ❤

Advertisement

Tulokset

Ei tässä muuta, kun et sisällä ollaan Helsingin hammaslääketieteellisessä tiedekunnassa. Mitä helkuttia!!

Viime vuoden totaalisen failuren jälkeen nyt vähän hymyilyttää ja itkettää.

Kaikkea sitä 😀

Ajatuksia alanvaihdosta

Ehkä sivulauseessa on tullutkin sivuttua niitä syitä, miksi olen ensisijaisesti vaihtamassa alaa. Nimittäin palkka. ”Ei leikkirahaa” – liike lastentarhanopettajien puolesta nosti asiaa vähän tapetille: vaativasta työstä tulisi maksaa kohtuullinen korvaus. Sain osakseni kritisointia opiskeluaikana, kun kyseenalaistin hoitajille maksettavan palkan suuruuden. Eihän sitä saa sanoa ääneen tai haluta enempää, kutsumustyössä kun ollaan. Siinä lienee syy, että palkat ovat mitä ovat. Jos ei voi edes kollegoilleen puhua palkan pienuudesta, ei mitään muutosta tule ikinä tulemaan. Onneksi nyt puhutaan enemmän.

Pienituloisuuden raja (köyhyysraja) on Suomessa tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 esimerkiksi kahden lapsen ja yhden aikuisen taloudessa 1904 euroa kuukaudessa kun lapset ovat alle 13-vuotiaita. Kun lapset kasvavat, ollaankin jo 2380 eurossa kuukaudessa. Voin kertoa, että hoitaja päivätyössä ei voi tienata tämän verran nettona, ikinä. Kahden teini-ikäisen kanssa yksinhuoltajana köyhyysraja jää nettopalkalla lähes 600 euron päähän, lapsilisineenkin vielä 400 euron päähän. Otan tämän esimerkiksi, sillä tunnen näitä äitejä ja hoitajia, jotka yrittävät elättää kaksi teini-ikäistä lastaan tällä palkalla. Omasta asuntolainastaon turha haaveilla hoitajan palkalla päivätyössä, jos satut olemaan yksineläjä.

Eipä tässä kahden lapsen kanssa ole tullut edes harkittua hoitoalalle jäämistä. Toki voisi tehdä vuorotyötä, saada vähän enemmän rahaa sillä että on öisin, juhannuksena ja jouluisin töissä. Meitä on tällä hetkellä ja toivottavasti myös tulevaisuudessa kaksi aikuista perheessä. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan koskaan tiedä, enkä halua olla hoitaja jos elatusvastuu siirtyy täysin minun harteilleni. Voihan sitä iskeä vaikka pitkäaikaistyöttömyyttä, sairautta tai jopa kuolema, vaikka toivottavasti ja tuskin ero meitä erottaakaan.

Olen itse elänyt taloudellisesti tiukan lapsuuden sekä nuoruuden, joka varmasti heijastuu myös omaan tapaani haluta turvata taloudellinen selusta lapsille kuntoon. Hoitoalalle kouluttautumista en sano suoranaiseksi virheeksi, sillä olen oppinut hirveästi, sekä kasvanut ihmisenä. Jopa nauttinut työstä. Hoitajan työ on ihan mielettömän arvokasta ja arvostan itse suuresti alan rautaisia ammattilaisia. He ovat niin taitavia niin ihmisten kanssa vuorovaikuttaessa, kuin tiedollisesti ja taidollisestikin.

Toisaalta taas olen kokenut tarpeettoman suurta stressiä taloudelliseen kompensaatioon nähden. On täytynyt osata niin paljon toisinaan olemattomalla perehdytyksellä ja ottaa vastuu toisen elämästä. Ylitöitäkään ei ole, vaan liukumaa joka otetaan sitten vaikka keskiviikkoaamuna pois riippumatta siitä haluatko silloin tulla myöhemmin töihin.

Olen ollut myös turhautunut olemattomista etenemismahdollisuuksista: hyvät eivät saa yhtään sen enempää palkkaa kuin ne jotka tekevät hommansa vähän sinnepäin. Koulussakin meille markkinoitiin horisontaalista urakehitystä (suomeksi: palkkaa ette tule saamaan lisää vaikka olisitte kuinka päteviä ja korvaamattomia osaamiseltanne). Määräaikaisuus on uusi normaali.

Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää hyvältä ja olen kiitollinen siitä, että toinen lapsi sai minut tarttumaan härkää sarvista ja ottamaan uuden suunnan elämälle. Toivottavasti kahden vuoden työ palkitaan tänä keväänä, jos ei niin suunta on kuitenkin selvä ja ajatus kirkkaampi tulevaisuudesta kuin aikoihin.

Uskallan sanoa, että etenekin nuorten hoitajien yleinen tyytymättömyys saa jollain aikavälillä muutoksia aikaan myös hoitoalalla. Enpä tunne tällä hetkellä yhtään omaa ikäluokkaani edustavaa hoitajaa, joka ei olisi jollain tasolla miettinyt muita työkuvioita palkan, vastuun kasvamisen ja kuormittavuuden takia. Minun lisäksi osaan heti mainita neljä-viisi hoitajaa, jotka ovat pari vuotta valmistumisen jälkeen (tai jopa heti valmistuttua) lähteneet muihin hommiin. Mistä saadaan siis tulevaisuuden hoitajat?

Kuluneen lukuvuoden hässäkät

Nyt kun kokeesta on viikko ja lukemiset auvoisesti unohdettu, voi vähän muistella mitä kulunut vuosi piti sisällään. Se oli meidän perheelle todella rankka ja kiireinen. Olen edelleen hämmästynyt, että sain mitään tehtyä koko vuoden aikana. Mutta ehkä tämä luo uskoa johonkin toiseen, joka tasapainoilee perheen ja opiskeluiden kanssa.

Ensinnäkin täytyy myöntää, että katsoin vastausanalyysin. En yksinkertaisesti jaksanut alkaa lukemaan DIA-kokeisiin, joten ajattelin että en lue, jos pisteet on tarpeeksi hyvät. Ajattelin että 140 on sellainen suoritus, mihin olen ihan tyytyväinen. Vähän laskentatavasta riippuen uskaltaisin arvioida pisteiksi jotain 140 ja 160 välillä, riippuen fysiikan tehtävien arvosteluista. Olen ylittänyt itseni aivan täysin, eikä huolimattomuusvirheitä juurikaan tullut. Tänä vuonna pelasti vahva kemian ja biologian osaaminen, sekä hieman parempi fysiikan osaaminen. Nyt tietenkin pelkään, että olen laskenut pisteet aivan väärin ja ruksinut kokeessa kaikki väärät laatikot 😉

Itse asiaan kuitenkin. Kulunut lukuvuosi on ollut siis äärettömän rankka, sillä siihen on mahtunut vanhan asunnon myyntiä ja remontoitia, esikoisen eskarin aloitusta sekä ne pahimmat, eli kaksi muuttoa. Ja tietenkin tämä kaikki niin, että nuorempi lapsi on ollut jatkuvasti kotihoidossa ja vanhempi 4h esikoulussa automatkan päässä suurimman osan vuodesta, ja läheskään aina sitä autoa ei ole ollut käytössä 😀 Aloitin tammikuussa myös osa-aika työt kahvilassa, koska tuntui etten saa mitään otetta elämässä kun en ”ole missään”. Tammikuusta lähtien olen tehnyt siis töitä kaiken härdellin lisäksi keskimäärin 10h viikossa.

Alkusyksystä aloitin valmistautumisen optimistisesti yliopiston Kemian parusteet kurssilla, mutta  kaikilla luennoilla en ehtinyt vaan käymään. Tentissä ehdin käymään joulukuussa lukematta ja sain 5 arvosanaksi. Syksyä starttailtiin lähinnä pienellä asunnon pintaremontoinnilla, sillä keväällä aloitettu asunnonmyynti ei ollut tuottanut tulosta. Uusi asunto oli jo ostettuna, ja armonaikaa oli helmikuun loppuun asti. Maalasin koko 87 neliöisen asunnon kaikki lattiat uudelleen kahteen kertaan, sekä miljoona väliovea ja karmia. Onneksi remontointi tuotti tulosta ja asunto meni nopeasti kaupaksi. Jalot lukusuunnitelmat vaihtuivat siis ihan muuhun puurtamiseen.

Sitten piti muuttaa välivuokralle ennen uuden kodin valmistumista. Pakattiin kimpsut ja kampsut ja joulukuun lopussa muutimme pieneen kaksioon kahden lapsen kanssa. Se oli etenkin lapsille rankkaa ja parin viikon yöunet menivät kaikilta, kun rakas koti piti hyvästellä. Tammikussa tai helmikuussa taisin lukea vähän bilsaa ja tehdä vähän kemiaa, hyvin vähän. Puhutaan ehkä maksimissaan neljästä tunnista viikossa, tuskin sitäkään. Pari kertaa taisimme käydä yliopiston lapsiparkissa nuoremman kanssa. Haaveilin biolääketieteen opinnoista enkä edes miettinyt uutta lääkishakua. Pyörittelin myös insinööriopintoja mielessä.

Helmikuun viimeinen päivä saimme vihdoinkin avaimet uutuutta hohtavaan kotiimme ja muutimme taas kahdeksan viikkoa edellisestä muutosta. Seuraavat pari viikkoa menikin sitten huonekaluja kasaillessa ja tavaroiden järjestelemisessä. Pahin stressi alkoi hellittämään, sillä kaikki asuntokuviot olivat loppujen lopuksi järjestyneet paremmin kuin hyvin. Sitten lähdettiinkin ansaitulle viikon hermolomalle Kanarialle.

Kanarialla keskipäiväviiniä siemaillessa täytin yhteishaun lomakkeen, johon laitoin Helsingin hammaslääkiksen ykkösvaihtoehdoksi, sillä se yleisen elämän kannalta tuntui fiksuimmalta. Sovittiin, että alan lukemaan kun päästään Suomeen, paljon. Sitten oltiinkin jo maaliskuun lopussa ja mitään ei oltu ehditty lukemaan pientä kertailua lukuunottamatta siellä täällä pitkin vuotta.

Ja sitten se lukeminen alkoi. Joskus maaliskuun lopussa, aivan olemattomilla tunneilla. Saatoin päästä kirjastolle kello kuudeksi, kirjasto sulkeutui klo 22. En lukenut millään joka päivä, sillä esikoisen harrastukset veivät osan ajasta. Kaksi kertaa viikossa yritimme raahautua tunnin matkan päähän lapsiparkkiin nuoremman lapsen kanssa, että saisin edes vähän aamupäivän tehokkaampaa lukuaikaa. Jokainen näin lunastettu lukutunti maksoi viisi euroa, loppusummaa en halua edes laskea.

Materiaaliksi olin hankkinut Mafynetin fysiikan ja kemian yo-kurssit, sillä en nähnyt järkeä maksaa lääkislisenssistä, kun mitään aikaa ei kuitenkaan tehtävien tekoon ollut. Perusteet oli kunnossa, nyt piti hankkia vaan vankempaa osaamista. Viimeksi aloitettiin siitä etten muistanut sineistä, kosineista ja vektoreista about mitään. Opin tabletilla tosi hyvin fysiikan juttuja ja kemiaa sain hiottua erinomaiselle tasolle. Paikkasin kemiasta kaikki viime vuoden puutteet, etteivät ne tänä vuonna kostautuisi. Fysiikasta yritin vaan tajuta jotain ja kehitin ajattelua. Biologiasta tein Mnemosyne muistikortteja ja luin Wikipediaa sekä viime hakukerran muistiinpanoja, kirjat olin heivannut jo toiselle innokkaalle lääkisprojektin aloittajalle.

Lukuviikkoja kertyi ehkä seitsemän, joina pystyin karkean arvion mukaan lukemaan keskimäärin 20h viikossa pienenä silppuna. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Tuntien laskeminen olisi masentanut, koska aikaa oli ihan tajuttoman vähän ja se hankittu aika oli työn ja tuskan takana: iltaisin kun halusi mennä vaan sohvalle makaamaan tai viikon ainoana vapaapäivänä kun olisi halunnut olla perheen kanssa.

Pienemmän päiväuniaikaan yritin jaksaa katsoa biologiaa ja muun ajan käytin kemiaan ja fysiikkaan. Pari-kolme viikkoa ennen koetta totesin, että kemian osaaminen on nyt riittävää ja siirryin pelkästään fysiikkaan pientä kertailua lukuunottamatta. Viimeisinä päivinä kävin vielä kaikki fysiikan asiat, mitä en ollut ehtinyt (esim. aallot-kurssin lähes kokonaan, osan FY8 kurssista ja jotain mekaniikkaa) sekä kaikki kemian jutut mitä osasin huonommin. Biologiasta luin vielä muistiinpanoni läpi liittyen elinympäristöön, eliöihin, ekologiaan ja evoluutioon.

Pääsykokeessa tuuletin sisäisesti, että nyt kävi hyvä tuuri tehtävien kanssa, näistä selviän. Keräsin itseni, keskityin 5h paremmin kuin koskaan ja olen tyytyväinen itseeni. Jos tämä ei riittänyt, niin Aalto yliopiston väyläopinnot ovat se mihin suuntaan seuraavaksi elämässä. Onneksi nyt on joku suunta, ja suuri toivo sisäänpääsystä.

Ja siinähän se vuosi hujahti. Hengästyttää edes ajatella. Nyt nautin päiväkahvista päiväuniaikaan sekä uudesta kodistamme ja asuinympäristöstämme. Käyn lapsen kanssa puistossa enkä lapsiparkissa. Ja iltaisin voidaan viettää aikaa perheenä. Ihanaa!

 

Ohi on – fiilikset

Sain nukuttua hyvin eikä sairauskaan hiipinyt riesaksi, onneksi.

Fiilikset hyvät päivän kokeesta. Kemia tuntui helpolta, samoin biologia. Pari harmillista ajatuskömmähdystä biologiassa ainakin vei muutaman pisteen, mutta pääasiassa nämä sujuivat hyvin. Ehkä.

Fysiikka nyt on fysiikkaa. Monivalintoja tein ja ehkä vähän riskillä vastasin jotain. Ehkä oikein meni sähkömagneettinen tehtävä ja desibelit, tai sitten ei. Valotehtävään en ehtinyt ollenkaan, eli yksi tehtävä on kokonaan tekemättä.

Vastausanslyysiä en jaksa avata ja pisteitä arvioida. Meni miten meni, katsotaan riittääkö mihinkään. Nyt kuitenkin iloinen olo kun tämän vuoden kokeessa tuntui, että opiskeluista oli oikeasti hyötyä ja tuntui että sain tiedot siirrettyä pääosin paperille! Olen tyytyväinen itseeni 🙂

Huomenna alkaa pitkän matikan opiskelu DIA pääsykokeita varten. Helppo nakki tämän jälkeen vai ööh…

Mitkä muiden fiilikset?

2 yötä kokeeseen

Viikonloppuna tuli kerrattua fysiikat, jotka ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle ja kemian laskutyypit. Tulipas kivasti muistutettua itseään siitä, mitä osaa huonosti 😀 Biologiasta on naputeltu kortteja ja se tuntuu olevan suhtkoht hallussa.

Viime yön vietin kylpylähotellissa rentoutumalla. Torkuin laiturilla ja kävin saunomassa, nukuin 8.5h.

Kevään viisi harjoituskoetta ovat menneet ihan kivasti. Kaikissa on raja ylitetty lukuunottamatta viime vuoden pääsykoetta (siinä oli pari tehtävää, mihin olisi tarvinnut vastausmonisteen, ehkä niistä olisi jotain saanut), mutta osa vain hieman. Selvästi osaaminen on paremmalla tolalla kuin viime vuonna, etenkin kemiassa ja fysiikassa.

Mutta. Nuorempi lapsi on alkanut herättämään säännöllisesti 5.30 ja vanhemmalla on niin pahat allergiat, että hänkin herättää öisin. Univelat on ihan hirveät ja lisäksi tulin itse kipeäksi ekaa kertaa kolmeen vuoteen. Päätä särkee,  nokka on tukossa ja veto ihan poissa (eikä ole allergiaa, yritin kyllä napsia pillereitä). Eikä toivoakaan, että saisi lepäiltyä kun on kaksi lasta kotona jotka riekkuvat päivisin, öisin ja aamuöisin miten sattuu.

Ei nyt ole ihan karma taas puolellani. Näihin kuviin ja tunnelmiin, katsotaan millä silmillä olla keskiviikon kokeessa.

Viimehetken fiilikset

En ole päässyt siihen moodiin, että uskoisin pääseväni sisään. Hommia on tehty vielä viimeisiä päiviä ja lukeminen sujuu ok. Kemian olen jättänyt nyt hyvin vähälle pientä kertailua lukuunottamatta. Aikaa olen käyttänyt lähinnä Mnemosynen naputtamiseen (kortteja biologiasta, kemiasta ja fysiikasta yhteensä 222 kpl), sekä fysiikan pääsykoetehtävien tuskailuun.

Fysiikka takkuaa eniten, ja ehkä osin myös siksi etten luota oikein taitoihini. Osaan ihan hyvin ylioppilastehtävät ja DIA-pääsykokeiden tehtäviä, mutta joku henkinen kynnys on vielä ylitettävänä lääkiksen pääsykoetehtävien suhteen. Olen päättänyt, että kokeessa aloitan fysiikasta ”tuoreilla” aivoilla, kemiasta selviän vähän väsyneemmilläkin ja biologian tehtävissä voi käydä välillä huilimassa tai yrittää repiä viime hetken pisteitä kasaan.

Tein viime vuoden kokeen harjoitusmielessä ja se oli edelleen minulle kamalin mahdollinen koe. Ehkä nippanappa raja olisi ylitetty tänä vuonna, mutta tulos ei ollut edelleenkään kovin kehuttava ja se laski hieman uskoa ja toivoa asian suhteen. Ehkä tänä vuonna koe on jotain ihan muuta. Onneksi ne taitaa vaihdella aika kovastikin vuosittain 🙂

Pessimisti ei pety, vai miten se meni. Ilman kummempia paineita 12 päivän päässä odottavaan koitokseen. Tsemppiä kaikille loppumetreille!

Väliuupumus selätetty

Kyllähän se iski sieltä, ihan loputon uupumus ja epäusko projektiin.

Se iski maanantaina, alkoi väsyttämään ja tympimään. Keskiviikkoon mennessä olin saanut jatkuvan paineentunteen rintaan. Päätin, että nyt on pakko vähän levätä ja laitoin kaikki jutut syrjään. Mnemosynen avaaminen sai hirveää väsymystä aikaiseksi.

Tietysti tälle viikolle osui vähän pientä muutakin jännitettävää ja stressattavaa, mikä ehkä sitten keitti kupin yli. Odotin esikoisen koulupaikkapäätöksiä, sekä nuoremman päivähoitopaikkapäätöksiä. Ja toki kilpailutin parvekkeen lattiaurakkaa. Lapset ovat olleet erityisen riehakkaita ja yhteystyökyvyttömiä, tai sitten se on vaan tuntunut siltä kun väsyttää.

Tiistaina muisti pätki jo pahasti: uimakouluun unohtui ottaa uimahousut, unohdin lukita vaatekaapin uimahallissa (onneksi rahat oli säästynyt), rikoin joogasalin lattialle juomapulloni… Ihan pieniä vinkkejä, että nyt olisi aika levätä.

Olen herkkä tunnistamaan liiallisen stressin, koska elimistöni reagoi siihen aika voimakkaasti, enkä osaa sitä sivuuttaakaan. Onneksi olen löytänyt jo vuosien aikana hyvät keinot hallita sitä. Tänään muutaman päivän lepäilyn jälkeen olo alkaa olemaan taas normaali ja entalpialaskut tuntuvat vaihteeksi hyvältä ajatukselta. Jooga, hömppätv, ulkoilu ja makoilu on auttanut. Iltaisin olen mennyt nukkumaan siinä puoli kymmenen aikaa.

Mutta selvittiin tästäkin viikosta. Loppurutistusta voi jatkaa voimien mukaan, en aio ottaa siitä paineita. En usko, että tällä parilla vikalla viikolla on enää niin suurta merkitystä oppimisen kannalta. Toisaalta vikalla parilla viikolla on isokin merkitys sen kannalta, onko kokeessa burn outissa. Kertailen kortteja ja lasken minkä jaksan. Äitienpäiväksi varasin itselleni joululahjaksi saamani hemmotteluyön kylpylähotelliin.

Mutta kaikki kääntyi hyvin päin: esikoinen pääsi lähikouluun sadan metrin päähän, nuorempi sai ihanan päivähoitopaikan siltä varalta, että johonkin kouluun pääsen (ja heille oli onneksi ok jos en pääse ja paikan perun). Paineentunne katosi ja Mnemosyne oli eilen taas ihan ok iltaseuraa minulle.

Muu elämä opiskelun tukena

Kuten ehkä viime postauksessa näkyikin, ei aikaa ihan hirveästi palautumiselle näin lapsiperhearjessa ole. Ellei sitä opiskelua ja työssäkäymistä sitten näe palautumisena 😉 Olen tähän koonnut muutamia asioita, millä yritän parantaa omaa jaksamista kiireisessä arjessa.

Riittävä nukkuminen

Itsestäänselvyys, mutta niin vaikea pitää kiinni. Illalla tekisi mieli valvoa, kun vihdoin päivän vapaa-aika koittaa. Pyrin joka yö 8-9h yöuniin. Aina se ei kuitenkaan onnistu, koska nuorempi herääkin 6.15 ja itse tuli mentyä nukkumaan klo 23 siinä uskossa, että herätyskello herättää vasta 7.15.

Riittävällä uni nyt kumminkin on se merkittävin tekijä opiskelussa, joten saatan ottaa yöunia takaisin pienillä päiväunilla jos illalla on tarkoitus mennä lukemaan. Onneksi nuorempikin lapsi on jo pian 2v, joten yöt saa pääsääntöisesti nukkua ihan hyvin.

Terveellinen ravinto

Toinen itsestäänselvyys, mutta itse kiinnitän tähän (terveydenhoitajana) erityisesti huomiota. Kaveri yllytti sakkaroosittomalle ruokavaliolle, joka on osoittautunut jaksamisen kannalta erinomaiseksi valinnaksi. Energiatasot ovat nousseet huomattavasti ja tuntuu, että vähempikin yöuni riittää. Väsymyspöhnä on kokonaan poissa!

Itse syön 4-5 ateriaa päivässä, ruokarytmi muotoutuu aika helposti lapsiperheessä suositusten mukaiseksi. Meillä syödään perusterveellistä ruokaa, mutta nyt olen yrittänyt lisätä kasvisruoan määrää ruokavaliossamme ja kiinnittänyt ruuan laatuun erityistä huomiota. Täysjyväviljoja, kalaa, kasviksia… Ja vaikka viiniä niin rakastankin, on se nyt hetken pannassa, koska se heikentää jo pieninä määrinä unenlaatua.

Omega-kapselit tukevat älyllisiä toimintoja mielikuvitusmaailmassani ja D-vitamiini pitää infektiot loitolla.

Vapaa-aika

No tätä ei ole. Mutta nyt kevään tullen yritän nauttia lasten kanssa runsaasta ulkoilusta ja auringosta. Näen ihmisiä lasten kanssa ja saan sosiaalisia suhteita sitä kautta. Olen jopa uskaltautunut omalle epämukavuusalueelle ja aktiivisesti tutustunut esikoiseni kavereiden vanhempiin, jotka onkin osoittautuneet aika kivoiksi tyypeiksi! Lapset pitää onneksi touhukkaana, eikä lukuhommia tule heidän kanssa mietittyä ollenkaan.

Iltaisin pyrin siihen, että meillä on aikaa istua pariskuntana hetki. Etääntyminen toisesta kuormittavissa elämäntilanteissa on todettu todella huonoksi ratkaisuksi tässä pian 12 yhdessäolovuoden aikana. Parisuhdetta pitää arvostaa ja vaalia, vaikka välillä onkin vähän liiankin rankkaa.

Työskentelen nykyään kahvilassa kerran viikossa. Sekin on tavallaan henkireikä minulle, sillä työkavereiden kanssa on mukava jutella joskus kun ehtii ja työskentely, joka ei vaadi ihan hirveästi ajatustyötä, nollaa aivoja.

Vertaistuki

Yksin puurtaminen ja hajoilu on rankkaa. Itsellä on onnekas asema siinä mielessä, että tutustuin viime keväänä kanssahakijaan, jonka kanssa tänäkin keväänä on istuttu yhdessä kirjastossa. Tai ihan vaan lasillisella juttelemassa ihan muita juttuja. On joku jolta kysyä ja joku jolle sanoa että vituttaa, ja joku joka tajuaa miten siistiä on onnistua jossain.

Positiiviset ajatukset

Tämä on minulle tärkein asia ja liittyy nimenomaan henkiseen paineensietokykyyn ja sterssinhallintaan. Positiivinen ajattelu vähentää stressiä. Yritän olla miettimättä sitä pääsenkö vai en. Olen viritellyt verkkoja veteen sen varalta että lääkiksen ovet aukeaa, mutta toisaalta myös mietin paljon sitä mitä hyvää siitä seuraa, jos en tänä(kään) vuonna pääse sisään.

Minulla on yksi pieni poika, jonka kanssa mielelläni vietän vielä rauhallista kotivuotta kerhoillen, ulkoillen ja kahvitellen muiden kotona olevien vanhempien kanssa. Toisaalta taas esikoinen aloittaa koulutaipaleen ja siinäkin olisi ihana olla satasella mukana. Uskon myös olevani enemmän kuin onnellinen, jos pääsen opiskelemaan ja nautin siitä opiskelijaelämästä ihan täysillä.

Elämässä harvoin mikään on absoluuttisesti hyvä tai huono asia. Yleensä huonoista asioistakin voi seurata jotain hyvää, vaikka sitten henkisen kehityksen muodossa. Pyrin kiittämään itseäni mielessä ahkeruudesta ja tapahtuneesta kehityksestä. Ajattelen asioista positiivisen kautta, koska epätoivoon olisi helppo vajota.

Muistelen monesti menneitä, liittyi se sitten parisuhteeseen tai opiskeluun. Mietin vaikka, miten paljon me ollaan parina koettu yhdessä ja kasvettu aikuisiksi ja kasvatettu hienoja lapsia. Tai sitä, miten aloitin kemian opiskelut siitä, että totesin, ettei voida vaatia, että nämä kaikki osataan. Ja nyt osaan ne kaikki ja vähän enemmänkin. Se luo hyvää fiilistä ja lisää kiitollisuutta kaikesta, sekä auttaa ehdottomasti jaksamaan.

Pääsykoevalmistautuminen on rankkaa, mutta senkin voi kääntää iloksi. Uskon kaipaavani vielä näitä aikoja, nautin tästä jollain omituisella tasolla aika paljon.

Onko jollain lukijalla lisätä vielä hyviä vinkkejä listaan?

Mukana ollaan

Blogihiljaisuutta vaan kestää ja kestää, mutta oikeasti minulla ei ole yhtään aikaa blogin päivittämiseen perheen pyörittämisen ja lukemisen lisäksi! Kevään pääsykokeiden jälkeen pitää palata enemmän kuluneen kevään tunnelmiin.

Muutimme helmikuun lopulla kauan odottamaamme kotiin, jossa olemme nyt viihtynyt paremmin kuin hyvin. Arki helpotti siinä kohtaa monessa mielessä, sillä joka paikkaan ei tarvitse enää autoilla kun kaikki on vieressä, mm. esikoisen esikoulu.

Kävimme myös pyörähtämässä etelän lämmössä maaliskuun puolessa välissä, ja sieltä palattua onkin alettu kirittämään. Tammikuusta maaliskuun loppuun ei nyt kovin kummoisia lukuja tullut tehtyä.

Tänä vuonna en ole laskenut tunteja, en turhia suunnitellut tai stressannut. Tiedän, että aika tiukilla mennään jaksamisen kanssa, mutta toisaalta kyse on muutamasta viikosta. Jos pystyn jatkamaan tätä suht leppoisaa tekemistä, ei ongelmaa ole.

Tilanne on se, että olen lasten (lapsen) kanssa kotona ja puoliso siis päivät töissä. Silti luvut on onnistunut kohtalaisesti. Toivottavasti tämä luo uskoa johonkin hakua suunnittelevaan vanhempaan. Viikon aikataulu on mennyt jonkun aikaa suunnilleen näin:

MAANANTAI

Lapsiparkki 9.30-11.30, kirjasto illalla 17.30-22

TIISTAI

Harrastuspäivä isommalla lapsella ja vanhemmilla

KESKIVIIKKO

Lapsiparkki 9.30-11.30, kirjasto illalla 17.30-22

TORSTAI

Kirjasto illalla 17.30-22

PERJANTAI

Kirjasto illalla 17-21

VIIKONLOPPU
Toisena päivänä yleensä töissä, toisena kirjastossa jossain kohtaa päivää n. 5-6h.

Joka päivä nuoremman päiväuniaikaan yritän tehdä aikavälikertauskortteja biologiasta, näihin menee aikaa n. 45min-1h. Kertaan asioita aihepiiri kerrallaan, esimerkiksi hermostosta on 29 korttia ja se sisältää myös kaikki aistinelimet. Olen lisännyt kortteja paljon myös kemiaan ja fysiikkaan, mutta niitä teen iltaisin tehtävien teon ohessa.

Onneksi viime vuonna tuli suunniteltua niin paljon, niin tänä vuonna ei tarvitse. Pidän jatkuvasti mielessä omia heikkouksia, MAFY:n yo-tabletti pitää myös huolta että kertaan tehtäviä, mitä en ole osannut. Olen ottanut myös tavaksi laittaa kerrattavaksi muistiin muita tehtäviä, mitä en ole osannut tehdä. Materiaaleja on aika paljon, ja niitä tulee käytettyä sekalaisesti.

Itse en jaksaisi näin elää tätä muutamaa viikkoa pidempään ja olen ihan tyytyväinen, että luku-urakointi tuli aloitettua näinkin myöhään (maaliskuun loppupuolella). Hyvältä pohjalta on helppo ponnistaa tänä vuonna.

En elättele turhia toiveita, mutta annan itselleni kuitenkin kiitosta opituista asioista. Ne kaksi harjoituskoetta mitä olen tänä vuonna tehnyt, on mennyt paremmin kuin viime vuonna harjoituskokeet koko keväänä. Toisesta kokeesta tuli huimat 137% rajasta, mutta toisesta tuli vain 102% rajasta, mikä vähän palautti taas maan pinnalle.

Vahvinta osaamista on ehdottomasti kemia, fysiikasta pitää treenata vielä teoriaa laskemisen lisäksi ja bilsaa palautellaan tasaisesti mieleen aihealue kerrallaan. Vielä on täysin käymättä soluasiat, geenitekniikka ja verenkierto+puolustus.

Jatketaan harjoituksia ja nautitaan keväästä 🙂

Ps. Ainiin, keksi toissijaisen hakukohteeni juuri ennenkuin yhteishaku sulkeutui. Olen pyöritellyt diplomi-insinööriopintoja mielessäni siitä lähtien kun hyväksyin sen tosiasian, että osaan fysiikkaakin. Päädyin toisena vaihtoehtona hakemaan Aallon rakennus- ja konetekniikkaan (rakennustekniikkaan suuntautuneena), mikä tällä hetkellä tuntuu lähes yhtä mieleiseltä kuin hammaslääkis. Useampaa alan insinööriä on tullut haastateltua, ja voivat suositella. Pääsykoeluvut jatkuvat siis pitkän matikan opiskelulla ja fysiikalla 16.5 jälkeen.