Viimehetken fiilikset

En ole päässyt siihen moodiin, että uskoisin pääseväni sisään. Hommia on tehty vielä viimeisiä päiviä ja lukeminen sujuu ok. Kemian olen jättänyt nyt hyvin vähälle pientä kertailua lukuunottamatta. Aikaa olen käyttänyt lähinnä Mnemosynen naputtamiseen (kortteja biologiasta, kemiasta ja fysiikasta yhteensä 222 kpl), sekä fysiikan pääsykoetehtävien tuskailuun.

Fysiikka takkuaa eniten, ja ehkä osin myös siksi etten luota oikein taitoihini. Osaan ihan hyvin ylioppilastehtävät ja DIA-pääsykokeiden tehtäviä, mutta joku henkinen kynnys on vielä ylitettävänä lääkiksen pääsykoetehtävien suhteen. Olen päättänyt, että kokeessa aloitan fysiikasta ”tuoreilla” aivoilla, kemiasta selviän vähän väsyneemmilläkin ja biologian tehtävissä voi käydä välillä huilimassa tai yrittää repiä viime hetken pisteitä kasaan.

Tein viime vuoden kokeen harjoitusmielessä ja se oli edelleen minulle kamalin mahdollinen koe. Ehkä nippanappa raja olisi ylitetty tänä vuonna, mutta tulos ei ollut edelleenkään kovin kehuttava ja se laski hieman uskoa ja toivoa asian suhteen. Ehkä tänä vuonna koe on jotain ihan muuta. Onneksi ne taitaa vaihdella aika kovastikin vuosittain 🙂

Pessimisti ei pety, vai miten se meni. Ilman kummempia paineita 12 päivän päässä odottavaan koitokseen. Tsemppiä kaikille loppumetreille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s