2 yötä kokeeseen

Viikonloppuna tuli kerrattua fysiikat, jotka ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle ja kemian laskutyypit. Tulipas kivasti muistutettua itseään siitä, mitä osaa huonosti 😀 Biologiasta on naputeltu kortteja ja se tuntuu olevan suhtkoht hallussa.

Viime yön vietin kylpylähotellissa rentoutumalla. Torkuin laiturilla ja kävin saunomassa, nukuin 8.5h.

Kevään viisi harjoituskoetta ovat menneet ihan kivasti. Kaikissa on raja ylitetty lukuunottamatta viime vuoden pääsykoetta (siinä oli pari tehtävää, mihin olisi tarvinnut vastausmonisteen, ehkä niistä olisi jotain saanut), mutta osa vain hieman. Selvästi osaaminen on paremmalla tolalla kuin viime vuonna, etenkin kemiassa ja fysiikassa.

Mutta. Nuorempi lapsi on alkanut herättämään säännöllisesti 5.30 ja vanhemmalla on niin pahat allergiat, että hänkin herättää öisin. Univelat on ihan hirveät ja lisäksi tulin itse kipeäksi ekaa kertaa kolmeen vuoteen. Päätä särkee,  nokka on tukossa ja veto ihan poissa (eikä ole allergiaa, yritin kyllä napsia pillereitä). Eikä toivoakaan, että saisi lepäiltyä kun on kaksi lasta kotona jotka riekkuvat päivisin, öisin ja aamuöisin miten sattuu.

Ei nyt ole ihan karma taas puolellani. Näihin kuviin ja tunnelmiin, katsotaan millä silmillä olla keskiviikon kokeessa.

Miten on luvut sujunut?

Olen kirjoitellut viimeksi loppukesästä. Olen miettinyt pääni puhki, mitä tekisin tulevaisuuden opiskelujen kanssa.

Olen ollut hyvin avoin vähän kaikelle ja pitänyt taukoa pääsykoeopiskeluista. Olen miettinyt sitä, onko edes taloudellisesti mahdollista lähteä suorittamaan 5,5 vuoden opintoja. Niitä ei pysty ainakaan vielä syksyllä aloittamaan, sillä kuopus on vielä kotihoidossa, eikä puoliso voi olla kotona ihan taloudellisista syistä (siis varmaan jonkun on hyvä käydä töissä). Olen miettinyt, että minusta voi tulla vaikka insinööri, tai jotain ihan muuta. Meillä on takana yksi asunnonmyynti, yksi muutto ja viikon päästä vielä se lopullinen muutto. Välillä olen intoutunut lukemaan, ja sitten taas masentunut ajanpuutteesta ja arjen kuormittavuudesta ja lopettanut.

Tällä hetkellä en osaa sanoa oikein mitään asiaan. Yritän lukea, paino sanalla yritän. Minulla on kaksi lasta, joista toinen on kotihoidossa ja nukkuu max. 1,5h keskellä päivää. Vastaan aikalailla perheen arjen pyörittämisestä harrastuskuskauksineen päivineen.

Olen vienyt nuorempaa lasta muutaman kerran yliopiston lapsiparkkiin, jotta saan 2h lukuaikaa. Matkustan yhteensä 2h metrolla ja bussilla, että saan 2h luettua. Tämä kahdesti viikossa = 4h. Kuopuksen päiväuniaikaan sanon isommalle että älä häiritse, ja väkerrän kemiaa tai biologiaa, tällä saan ehkä n. 6h viikkoon. Nyt olen sanonut puolisolle, että menen kahtena iltana viikossa kirjastoon koko illaksi lukemaan, tällä saan n. 10h viikkoon. Viikonloppunakin pitäisi yrittää lukea, sitten aletaan olla siellä 20h viikkotunneissa jo. Yhtenä iltana viikossa ja toisena viikonloppupäivänä käyn töissä jotta voin rahoittaa tämän ”lukuharrastusken”=lastenhoidon.

Kemiassa taidot ovat karttuneet huimasti tällä räpiköinnillä, biologiakin on ihan mallillaan ja tiedot näköjään edelleen päässä viime vuodelta. Kävin yliopistolla kertauksen vuoksi syksyllä Kemian perusteiden kurssin ja sain kurssista vitosen, mutta tiedollisesti se ei ehkä ollut kovin antoisa. Fysiikkaa on tullut tarkoituksella tehtyä vähemmän. Siinä on tavoitteena perustason hallinta, koska aika ei vaan riitä mihinkään huippusuorituksiin. Toisaalta taas kemiassa ja biologiassa taso on jo aika korkealla ja niihin panostaminen on nyt tietoinen riski.

Saa nähdä mikä tulee olemaan se yhteishaun hakulista kuukauden päästä. Hammaslääkis houkuttaa, mutta toisaalta en jaksaisi kolmea hakuvuotta, kun voisin keksiä jotain muutakin. Laitetaan sinne listaan varmaan joku plan Ö joka on jotain aivan muuta 😉

 

Perheellisten räpiköinnit

Tämä perheellisten pääsykoevalmistautuminen ansaitsee ihan oman postauksensa. Teitä on varmaan muitakin. Joillakin ensimmäinen hakukerta edessä ja ensimmäinen vuosi tasapainottelua työn, perheen ja opiskelun kanssa.

Lapset tuovat kiirettä elämää, se on ihan selvä. Pienet, hoitoa tarvitsevat lapset erityisesti. He kun eivät vielä liiku mihinkään ilman vanhempaa, ja niitä pienimpiä kun ei voi jättää edes ilman jatkuvaa valvontaa. Myönnän, että joskus kuuntelen haikeudelle niiden ihmisten elämää, jotka käyvät töissä ja menevät kotiin ilman lastenhoitovelvoitetta. Ja osa näistä kuuntelee kauhulla sitä, että itse menen kotiin töistä ja pääsen vasta klo 20 ”vapaalle” ja avaan kirjat. Pidän itse pikkulapsiperheessä työntekoa ihan äärimmäisen kuormittavana, ja olen todella onnellinen että meillä on ollut taloudelliset edellytykset pitkiin hoitovapaisiin ja osa-aikaisiin viikkoihin. Onneksi ketään ei heitetä tälläiseen tilanteeseen heti lapsen synnyttyä. Siihen kasvaa ja tottuu parhaansa mukaan. Itse en ole ehkä malliesimerkki sopeutumisesta tälläiseen elämäntahtiin, enkä missään nimessä nauti tästä suoritusyhteiskunnan menosta, mutta jotenkin sitä selvitään, eletään ja yritetään nauttia pienistä asioista.

1. Puoliso on tässä kaikkein tärkein. Hän on helpoin ja halvin lastenvahti, sekä tärkein henkinen sparraaja. Riskinä on, että perhe-elämä lipsuu aivan liian kuormittavaksi kaikille osapuolille ja homma alkaa hajoilemaan. Olen yrittänyt siis pyhittää aikaa myös meille illoista, enkä ikinä mene nukkumaan niin, että emme ole hetkeä istuneet yhdessä. Jos tämä hajoaa, voin unohtaa koko projektin.
2. Avun hankkiminen ja pyytäminen on myös tärkeää. Meillä ei varsinaisesti lastenhoitajia ole, mutta isäni on vienyt esikoista esimerkiksi viikonloppuna treeneihin, jolloin puoliso on voinut olla nuoremman kanssa = lukuaikaa. Silloin tällöin olen myös palkannut lapsille hoitajaa. Aluksi MLL:stä ja tulevan syksyn suunnitelma olisi käyttää HYY:n lapsiparkkia. Todella kallista, nopeasti lastenhoito maksaa yhden valmennuskurssin verran mutta minkäs teet.
3. Uni on haaste monessa perheessä, niin meilläkin. Pienet lapset nukkuvat huonosti, noin pääsääntöisesti. Tässäkin tarvitaan puolisoa, yksin vaan yksinkertaisesti ei voi valvoa ja niillä aivoilla yrittää sitten oppia jotain uutta. Itse nukun eri huoneessa tällä hetkellä kuin isä ja taapero. Toive olisi joskus päästä takaisin omaan sänkyyn, mutta ei yöunien kustannuksella. Kun jään kotiin, minä olen tietenkin se ensisijainen valvoja. Toivottavasti tuon taaperon aivot kypsyvät unimoodiin siihen mennessä.
4. Viimeinen haaste on tietenkin lasten sairastelu. Kaksi lasta = pitkät sairasjaksot. Siinä ei paljon lueta, ainoastaan selvitään, jos lapset ovat huonossa kunnossa. Viime rumban aikana vauva sairasti RS-viruksen ja kuljin yli viikon aivan zombina. Sairaalahoidon vältimme minun kotisairaanhoidolla, mutta silti olimme kovilla. Ja seuraavaksi kaikki muut olivät räässä.

Tuleeko perheellisellä muita asioita mieleen? Itse koen että nämä ovat ne suurimmat ”vaaranpaikat”, jotka voivat keikauttaa koko projektin päälaelleen.

Mutta kohti tuulimyllyjä! 😀 Toivotaan parasta mahdollista tuuria.

 

Kun töissä käyn…

…niin jääpä lukemiset vähille. Kummasti tuollainen 38h45min työviikko verottaa ihmistä, pari lasta vielä päälle niin on energiatasot aika matalalla.

Mafynetin kokeiluversiosta on tämän kuun aikana saatu kemian ykköskurssi valmiiksi ja tämän viikon aikana tarkoitus saada vielä fysiikka nelosen tehtävät tehtyä (pääasiat kurssista). Lukutunnit ovat olleet ehkä neljä viikkoon, aika surullista. Mafynetin kokoversion pitäisi tulla ladattavaksi tabletille kuun vika päivä, eli ensi viikon maanantaina. Sitten pitäisi alkaa tosihommiin ihan vaan senkin takia, kun se maksaa niin hirveästi.

Töitä olisi kuitenkin vielä kuukausi edessä. Päivät ja viikot vaan vierivät kovaa vauhtia eteenpäin, enkä tosiaan töiden jälkeen voi avata kirjoja, vaan lasten kanssa on pakko olla nukkumaanmenoaikaan saakka. Esikoisella on tietenkin vielä tosi haastava kehitysvaihe päällä (hah, meidän lapset ovat molemmat aika, noh, persoonia, että helpolla ei pääse ikinä). Että väsyttää senkin takia henkisesti aika paljon. Harmittaa, kun aika valuu käsistä, mutta muuhunkaan ei taivu.

Kunhan saan mafynetin täysversion käsiini, aion kirjoittaa hieman kokemuksia ja ensifiiliksiä siitä.

Taitaa olla enemmän intoa ja motivaatio kuin aikaa ja jaksamista.

Hullu kevät

Väliaikatietoja pitkästä aikaa.

Kevät on ollut järjettömän raskas, ei lukujen takia vaan kaiken muun takia. Lukeminen on hoidettu ”siinä sivussa” rutiininomaisesti. Aktiivisia tunteja viikkoon on silti onnistuttu kerryttämään sellainen 25-30 (mikä vastaa sitä epäaktiivista aikaa +10h enemmän), mutta välillä väsymys ottaa vallan ja stressikäyrä nousee pilviin (ihan muista asioista). Oikeastaan pienin murhe tällä hetkellä on pääsykoe.

Vauva (taapero) ei tietenkään ole nukkunut, se on ollut välillä hieman haaste. Toisekseen esikoisemme on aloittamassa syksyllä esikoulun ja päätimme nyt loppujen lopuksi pistää kimpsut ja kampsut kasaan ja muuttaa pois nykyisestä asunnosta (ja alueelta). Viimeisten viikkojen aikana on siis tehty asuntokauppaa niin uudesta kuin myyty vanhaakin, vanhan myyminen jatkuu edelleen mikä lisää henkistä painetta aika paljon. Muuttoasioita ei sentään ole tarvinnut vielä miettiä. Lukeminen on sujunut huomattavasti heikommin, mitä olisi voinut ilman näitä ”pieniä” häiriötekijöitä.

Harjoituskokeet eivät ole menneet mitenkään erityisen hyvin. Hypoteettisella hampaan rajalla on kiikuttu kerta toisensa jälkeen. Ensimmäinen koe nyt meni silkkaan häsläämiseen, toisella ylitin rajan jo ihan mukavasti, mutta kolmannen kokeen aikoihin en ollut nukkunut edellisyönä (tai pikemminkin edeltävänä viikkona), joten en jaksanut tehdä koetta ihan loppuun eikä aivot tosiaan ollut terässä. Seuraavassa kokeessa jäin ihan rajoille ja uusimmasta en olekaan vielä saanut hypoteettisia rajoja.

Että sisäänpääsy on nyt ihan puhtaasta tuurista kiinni. Mahdollisuuksia on, jos sieltä tulee jotain viime vuoden kaltaista tai teoriapainotteista. Mahdollisuudet kutistuu jos pitää nelilaskimella laskea funktiolaskimellakin vaikeita, todella soveltavia laskuja, joita ei lukiossa sivuta käytännössä ollenkaan. Näitä on ollut harjoituskokeet täynnä eikä ne ole minun vahvuus ollenkaan tällä fysiikan osaamisella.

Viikonloppuna oli pakko päästä vähän tuulettumaan uusille kotikulmille, pienen hetken zen.

Kävi miten kävi, kolmen viikon päästä kun urakka on ohi aion vaan nauttia lähestyvästä kesästä poikieni kanssa, ottaa iisisti ja istuskella leikkipuistoissa. Pieni matkakin on tiedossa Tanskaan ja Legolandiin. Itseeni olen kuitenkin tyytyväinen, näin haastavassa tilanteessa on ihme että olen pystynyt edes lukemaan!

Muu elämä ensin ja otetaan mitä jää lukemisille, painetta ensi syksyyn ei vielä ole sillä jatkan nuoremman kotihoitoa vielä seuraavat pari vuotta, jolloin opintojen aloitus ei olisi vielä ajankohtainen ihan pieneen hetkeen. Toki toivon pääseväni, mutta elän senkin kanssa jos en pääse. Ainoastaan lukiolaskujen hinkkaamisen jatkaminen tulee harmittamaan.

(Huomatkaa viinipainoitteinen kuvasato, oikeasti pyrin lieventämään stressiä vähemmän viinillä ja enemmän karkilla koska viini ottaa yöunista :D)

3kk hiljaiselon jälkeen lukulomalla

3kk on ollut blogissa hiljaiseloa, ei vaan aika ja pää taivu kaikkeen. Mutta nyt on lukuloma virallisesti startannut, erittäin kompuroivissa merkeissä. Pieniä toivon pilkahduksia alkaa näkymään kuitenkin edessä päin.

Ihan ensimmäinen viikko meni hirveässä univelassa, vauva ei nukkunut öisin ollenkaan. Olin vaan todella väsynyt, mutta sain luettua kuitenkin aktiivisesti +20h viikon aikana.

Seuraava viikko meni lasten sairastellessa, sitä perus että pitää nukkua lapsi sylissä kun se ei voi hengittää. Vähän päivystysreissua ja paljon räkää (kiitos RS-virus).

Kolmas viikko (viime viikko) meni niin ikään vauvan unikouluhommissa (koska se ei nukkunut ollenkaan) ja muuttoasioiden pohtimisessa.

Nyt vauva nukkuu, muuttoasiat pohdittu, kukaan ei ole kipeä ja itsellä ei ole univelkaa. Yritetäänkö uudelleen?

Tuntuu että lapsiperheessä on liian monta muuttuvaa tekijää tälläisille projekteille. Helpointa olisi jos kaikki nukkuisivat, kukaan ei olisi kipeä ja ei tarvitsisi välittää mistään muusta kuin kirjoista. Yritän silti parhaani, vaikka joka toinen päivä huonosti nukutun yön jälkeen tekisi mieli luovuttaa.

Oma jaksaminen

Kukapa sitä ei miettisi, omaa jaksamista erilaisissa elämäntilanteissa?

Tämä postaus on vain kertomus siitä, miten itse selviydyn ”tästä kaikesta”. Eri ihmisillä on erilaisia keinoja selvitä ja joskus toki tulee se omakin raja vastaan kun ei vaan jaksa, eikä siinäkään mitään.

Monet ihmettelee minun ”reippautta” kun elän vauvavuotta niin kuin elän. Pelkästään jo säännöllinen liikuntaharrastus aiheuttaa ihmisissä (yleensä muissa äideissä) hämmennystä, saatika kun kerron että luen myös pääsykokeisiin. Ja kun kysytään miten vauva sitten nukkuu kun jaksan kaikenlaista, niin sitä hämmentyneempiä ollaan kun sanon että hyvänä yönä herätään 4-5 kertaa ja huonona lähemmäs kymmentä (kuka niitä enää sitten laskee).

Jaksaminen tiivistettynä yhteen kuvaan:

No ei vaiskaan.

Olen miettinyt miten sitä jaksaa. Työni puolesta tiedän, miten väsyneitä niin henkisesti kuin fyysisestikin monet vauvojen äidit ovat. Itsekin olin esikoisen kanssa, kaikki oli niin uutta ja suurimmat voimavarat meni varmaan siihen oman roolin miettimiseen.

Omassa jaksamisessa ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa, päinvastoin. Tärkeintä minulle on se, että olen kaikkea muutakin äidin lisäksi. En ole tosiaan mitään muskariäitityyppiä, eikä minua oikeastaan kiinnosta nähdä muiden vauvojen äitejä ja vaihtaa kokemuksia. Haluan elää normaalia aikuisten elämää ja minulle henkireikä on se, että saan tehdä jotain älyllisesti haastavaa. Olen lukenut enemmän ja vähemmän viime vuoden joulukuusta saakka, ja edelleen lukeminen on pääsääntöisesti kivaa ja odotan sitä hetkeä kun saan illalla avata kirjat ja uppoutua opiskelun syövereihin.

Mitä tulee vähäisiin uniin, niin sitä yritän kompensoida kaikin mahdollisin tavoin. Ekasta vauvavuodesta poiketen viisikään herätystä öisin ei ole mikään ongelma, esikoinen herätteli pitkälle yli kolmivuotiaaksi joten kroppa on enemmän ja vähemmän tottunut pätkittäiseen uneen. Kahdeksan herätystä tuntuu jo väsymyksenä. Jatkuva yömönkiminen kahdeksan heräilyn kanssa aiheuttaa toki uupumusta. Terveydenhoitajana liputan säännöllisten elämäntapojen puolesta, en ainoastaan töissä vaan myös omassa elämässä. Syön säännöllisesti, otan D-vitamiinit kiltisti purkista, paistattelen keinotekoisessa aamuauringossa, ulkoilen ja harrastan liikuntaa.

Ja ainiin. Siitä liikuntaharrastuksesta en luopunutkaan, päinvastoin. Löysin itselleni mahtavan viikottaisen harrastuksen ihan lähikuntosalilta ja olenkin pyhittänyt tiistai-illat henkisen hyvinvoinnin illoiksi. Isommalla lapsella on harrastus viidestä kuuteen johon vanhemmat eivät ole tervetulleita, silloin käymme kävelyllä puolison ja nuoremman kanssa. Se tunnin hiljaisuus on ihan korvaamatonta meille. Illalla suhautan pyörällä vielä ilma-akrobatia tunnille, joka on vaan niin hauskaa että tulen aina hymyssä suin kotiin. Ja minusta on ihan mahtavaa että siellä ihmiset jopa juttelevat toisilleen poiketen kaikista muista ryhmäliikuntatunneista joilla olen koskaan käynyt. Muutenkin pyrin sisällyttämään liikuntaa muutaman tunnin viikkoon, sillä huomasin mielialan laskevan kuin aasinhäntä kun se jäi pois. Käyn jumppaamassa ihmeellisiin aikoihin, kuten lauantai-iltana lasten mentyä nukkumaan, mutta se on minulle tärkeää.

Tällä ehkä jaksetaan eteenpäin pitkälle kevääseen. Lapset on ihania ja lukeminen mukava oma harrastus, vaikka toki huonoja päiviä molempiin kategorioihin mahtuu aina silloin tällöin 🙂

Ja mikäänhän ei onnistuisi, jos lapsilla ei olisi isää joka hoitaa oman tonttinsa siinä missä äitikin. Kiitos sukupuolten välinen tasa-arvo!

Ps. Inssi meni ekalla läpi ja kylläpä elämää helpottaa, kun ei ole autokoulua ja kun pääsee autolla liikkumaan!

 

Autokoulua ja maitoallergiaa

Otsikko kertonee, kuinka hyvin opiskelut täällä sujuu.

Autokoulusta pääsen eroon än-yy-tee-ihan just. Tänään suoritettu hyväksytysti teoriakoe, joten enää ei tarvitse päätä niillä tehtävillä vaivata (olipa yllättävän työlästä!). Parin viikon sisään vielä inssi(yritys). Ei ole jäänyt aikaa teorialuennoilta ja itseopiskeluilta niille tärkeämmille opiskeluille.

Ja sitten nuorimmaiseni on kehittänyt itselleen jotain allergioita. Sen paljasti loppuviimein kirkkaanpunainen vauva, vaikka toki pientä viitettä on ollut jo aikaisemminkin lisääntyneestä yölevottomuudesta runsastuneeseen pulautteluun.

Se olis nyt sitten aika kaurapainotteista imetysruokavaliota minun mieleen turhan tiukoilla rajoitteilla. Tällä hetkellä listalla on maito kaikissa muodoissaan, naudanliha, soija sekä muna (jonka uskon saavani takaisin, kolmesta ensin mainitusta ei taida olla toivoakaan).

No. Ruoka on ruokaa ja ehdin mä joskus taas syömään, olen lohduttautunut tummalla suklaalla ja kaurakaakaojuomalla, sekä tietenkin karkilla. Onneksi tänään pystyy jatkamaan taas urakkaa. Vauva valkaistuu silmissä ja yötkin vähän rauhoittumaan päin.

 

 

Arjen kompurointia

Arki on ollut kuluneina parina viikkona aikamoista kompurointia ja lukemiset aikalailla nollassa. Nyt joitakin muutoksia järjestelyihin on kuitenkin tehty, mm. minun ajokortin saamista nopeutettu ja oman pään vuoksi omalle liikuntaharrastuksellekin raivattu aikaa kalenterista.

Iltalukiota en aloittanut. Fysiikka on soljunut nyt aika sujuvasti, joten tarvetta sille ei ole tältä erää. Fysiikka 2 on käyty lävitse haastavimmat aihealueet luokitellen, käsittelyssä fysiikka 3. Biologiasta on kerrattu perinnöllisyysasiat, nyt käsittelyssä evoluutio.

Fysiikassa ollaan aikataulussa, mutta biologia raahaa perässä. Toiveena on käydä kaikki biologian aihealueet joulukuun loppuun mennessä. Toiset niistä on suppeampia ja toiset laajempia, joten jokaiseen on varattu vähän eri aikajakso.

• solu
• perinnöllisyys
• evoluutio (3vkoa, myöhässä ollaan)
• luonnon monimuotoisuus (3vkoa)
• ekologia (4.5vkoa)
• bioteknologia (3vkoa)
• ihminen (5vkoa)

Mitään kovin tarkkaa lukusuunnitelmaa minulla ei ole. Järjen pitää pysyä päässä suunnittelussa, eikä mitään kovin intensiivistä settiä pysty vetämään koska vähät tunnit. Tammikuusta ollaan sovittu niin, että vuoro vaihtuu ja saan kuluttaa kirjaston penkkejä vaikka 8h päivässä niinä päivinä kun puoliso on kotona (joka ei ilmeisesti ole kuin kolmesti viikossa arkisin). Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.

Fysiikka-flow on muuten edelleen jatkunut. Väitän syyksi lievää väsymystä. Vähän kuin pari lasia viiniä! Mieli ei jumiudu kaavoihin vaan ajattelee moniulotteisemmin, toisaalta taas arki saattaa välillä olla vähän sitä kompurointia 😉 Varsinaista pikavauhtia olen onnistunut kertaamaan aiheita, tajunnut laskut, pyöritellyt sujuvasti kaavat ja niin edelleen. Hyvä fiilis!

2h vuorokaudesta

Syyskausi alkoi meidän perheessä maanantaina ja ikävästi sitä on heti huomannut, miten isoja myönnytyksiä joutuu tekemään parin tunnin päivittäisen lukuajan saamiseksi. Ongelmaahan ei olisi, jos puolisolla olisi illat ja viikoloput vapaana. Mutta. Hänkin suorittaa opintojaan yliopistolla, lähinnä kotoa käsin, iltaisin ja viikonloppuisin. Molemmat tarvitsee sen 2h vuorokaudesta.

Ensiksi lähti kuntosalijäsenyys. Treenaaminen ei enää vaan onnistu, ellen ota molempia lapsia salille mukaan. No, vauva on siihen touhuun mielestäni liian pieni, joten se sitten siitä. (salijäsenyys maksaa 69e/4vkoa, joten ei siellä oikein kerta viikkoon käydä…)

Toinen on sosiaaliset suhteet. Kivahan se on kavereita käydä näkemässä. Yhteen reissuun kun menee kuitenkin matkoineen vähintään se neljä tuntia, voi ajatuksen heittää tällä frekvenssillä romukoppaan. Ehkä sitä voi kerta pariin kuukauteen käydä istumassa kahvilassa viikoittaisen luuhaamisen sijaan, anteeksi kaikille.

Puolison kanssa vietetystä ajasta ei ehdottomasti kannata luopua, jos haluaa pitää perhesovun yllä ja avioliiton ehjänä. Haaveilen kerta viikkoon tapahtuvasta yhteisestä liikuntaharrastuksesta (kompensoi salimenetystä), jolloin lapset voisivat olla mummilla hoidossa. Pari tuntia yhteistä aikaa viikossa saattaisi tehdä hyvää, ilman ketään välihölöttäjää.

Toisekseen, lastenhoidossa ei voi oikein näin pitkällä aikajuoksulla alentaa rimaa. Pakko ne on ruokkia ja ulkoiluttaa. Pakko olla seurana, kuunnella ja ehkä joskus lukeakin. Vauva nukkuu pätkissä päiväuniaan parahtaen huutoon vähintään 30min välein (ja rauhoittaminen onnistuu, tai sitten ei), joten ajan vapautus ei onnistu istuttamalla isompaa TV:n eteen vaikka tunniksi. Isompi on sen 9h viikossa poissa kotoa ja vauva vaatii huomionsa tämänkin ajan.

Tälle päivälle olin ajatellut jumppaa, kahvittelua, lukemista jne. Hyvin sujuisi, jos olisi lapseton (tai hyvin nukkuva vauva?). Puoliso sanoo aamulla että pitää tehdä ohjelmoinnin tehtäviä. Okei, siinä meni jumppa. Iltapäivällä piti mennä katsomaan kaveria keskustaan, johon nyt tuppaa uppoamaan aikaa. Siinä meni oma lukuaika. Eli ei kavereita, eikä jumppaa. Jos mä vaan kiltisti kaivan sen fysiikan kirjan esiin iltapäivästä, kun on oma vuoro lukea.

Mutta, onnekseni. Isä jää osittaille opintovapaalle kolmeksi päiväksi viikossa. Hän joutuu suorittamaan opintojaan erittäin tiukalla tahdilla ja siinä ei pari tuntia päivässä riitä (koska aika kallista olla pois töistä). Joten nähtäväksi jää, mikä siivu päivästä jää omaksi lukuajaksi, vai onko se edelleenkin arkisin klo 20-22 ja viikonloppuna joku väli kun ehtii.

En halua valittaa, haluan tämän toimimaan. Helpompaa olisi vaan luovuttaa, mutta se ei tule kyseeseen. Saa nähdä, miten homma lähtee rullaamaan ilman vanhempien burn outia.

Muita arjen taiteilijoita?